FloweRescuen missio

Herättää keskustelua kukkateollisuuden kestävän kehityksen haasteista sekä yhdistää ihmisiä kukkien kauneuden ja ilon kautta

 

Yhteisö

 

FloweRescue on voittoa tavoittelematon yhdistys ja yhteisö, jonka tavoite on luoda iloa ja ihmisten välisiä kohtaamisia kukkien avulla. Yhteisö rakastaa kukkia ja on huolissaan   kestävyyden puutteesta kukkateollisuudessa. Teemme työtä samanaikaisesti kukkahävikin vähentämiseksi ja kukkien saamiseksi niitä eniten tarvitseville.

Tarinamme

FloweRescue on helsinkiläinen yhteisö, joka perustettiin joulukuussa 2018, reaktiona alueen kukkahävikille. Heti perustamisen jälkeen käynnistettiin hävikkikukkaprojekti, jossa  pelastettiin tuhansia kukkia. Kukat käytettiin joulukauden jälkeen hoitokodin asukkaiden kimppupajassa.

Sen jälkeen olemme pelastaneet 170 000 kukkaa ja lahjoittaneet ne ihmisille, jotka ovat vaarassa syrjäytyä.

 

Työmme kautta käsittelemme kahta tärkeää asiaa:

 

Hävikki

Hävikki on valtava haaste kukkateollisuudelle, kuten muidenkin pilaantuvien tuotteiden jakelussa. Joidenkin arvioiden mukaan 40%  leikkokukista heitetään pois ennen kuin ne päätyvät kuluttajille. Helsingissä kukkakauppojen ja jälleenmyyjien leikkokukista 2-20 % joutuu hävikkiin. Pääkaupunkiseudulla on vuosittain arviolta noin puoli miljoonaa pelastettavissa olevaa kukkaa.

 
 
 
 

Yksinäisyys

Erityisesti köyhien ja syrjäytyneiden sekä vanhusten yksinäisyys, on riski yhteiskunnan hyvinvoinnille. Suomessa yli kolmasosa ikääntyneistä (kasvava väestöryhmä) kertoo kokevansa yksinäisyyttä jatkuvasti tai ajoittain. Tästä syystä kukkkalahjoituksia ohjataan ihmisille, jotka ovat yksinäisiä tai vaarassa syrjäytyä: vanhuksille, laitoksissa asuville, nuorille ja pakolaisille.

 
 
 

Kukat ovat yksi kauneimmista ihmisten välisen yhteyden symboleita: ne voivat ilmaista rakkautta, kiitollisuutta, osanottoa, ystävyyttä ja juhlaa.

Entä jos voimme ottaa osan kukkateollisuuden ylijäämästä ja tarpeettomasta jätteestä ja käyttää sitä ihmisten välisten suhteiden edistämiseen - tavoittaaksemme yksinäisyydestä, eristäytymisestä tai huonosta terveydestä kärsiviä ihmisiä ja piristää heidän päiväänsä hymyllä ja kukkakimppulla?

FloweRescue kerää tukkukauppiaiden, kukkakauppojen ja tapahtumien ylijäämäkukat ja lahjoittaa ne hoivakodeille ja sairaaloille sekä hyväntekeväisyysjärjestöille ja yhteisön organisaatio.

 

Yhteisömme perustuu vapaaehtoisuuteen: vapaaehtoiset kokoontuvat pelastamaan kukkia ja tekemään niistä kimppuja; floristit tarjoavat aikaansa pitämällä työpajoja; suunnittelu- ja markkinointivelhot tehostavat verkkonäkyvyyttä. 

Oletko kiinnostunut auttamaan tai oppimaan lisää vapaaehtoistoiminnasta?

Yhdistyksessä on 60 jäsentä ja yli 500 vapaaehtoista. 5-jäseninen hallitus ja 2 vakituista työntekijää johtavat FloweRescuen toimintaa ja strategista työtä.